Siirry suoraan sisältöön

Transfix-laatikoiden merkintäpaketti elintarviketeollisuuteen

Usein Transbox-laatikoiden merkinnässä elintarviketeollisuudessa ongelmana on merkinnän hitaus. Laatikot tulevat lähettämöissä kuljettimille kiinni toisissaan. Jokaiseen laatikkoon merkintään muuttuva osoitetieto kahdelle eri puolelle. Merkinnän vaihtamiseen mustesuihkumerkintälaitteessa saattaa lyhimmillään jäädä vain noin puolen sekunnin aikaikkuna, jonka aikana merkinnän pitää vaihtua laatikosta toiseen. Informa on tuotekehittänyt tähän oman merkintäpaketin, jolla tämä ongelma ratkaistaan.

Mikä on Transbox-laatikko?

Transbox Oy perustettiin vuonna 1994 kaupan logistiikkayhtiöiden ja elintarviketeollisuuden toimesta logististen kustannusten alentamiseksi ja ympäristön jätekuormituksen pienentämiseksi. Näin saatiin aikaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti sekä taloudellinen että yhtenäinen, kierrätettävien ja keskenään pinoutuvien, muovisten kuljetuslaatikoiden sarja, Transbox–laatikot. Transbox Oy koordinoi näitä laatikkojärjestelmiä.

Transbox Oy vuokraa liha- ja eineslaatikoita yrittäjille pakattujen elintarvikkeiden kylmäkuljetusta varten Suomessa. Transbox–järjestelmään pääsee helposti mukaan. Tämä onnistuu tekemällä vuokrasopimus Transbox Oy:n kanssa. Vuokralaatikko ei sido toimittajan pääomia ja mahdollistaa keskittymisen omaan osaamisalueeseen.

Katso lisätietoja www.transbox.fi