Informa vastasi Snellmanin etikettiuudistuksen tarjoamiin haasteisiin

Kuluttajien huomiosta kilpaileminen kauppojen hyllyissä edellyttää näkyvyyteen ja erottuvuuteen panostamista tuotepakkauksissa ja etiketeissä. Kuluvan vuoden alusta voimaan tulleet päivitykset EU:n pakkausmerkintäsäädöksiin vaativat valmistajia ilmoittamaan entistä laajemmin ja tarkemmin tietoa tuotteistaan. Toisaalta myöskin kuluttajien kasvava kiinnostus ruuan sisältämiä ainesosia kohtaan lisää kysyntää tarkemmille tuotetiedoille ja vaikuttaa lisääntyvässä määrin ostopäätöksiin. Nämä suuntaukset asettavat uusia haasteita tuote-etiketeille ja etiketöintijärjestelmille.

Kuluttajalähtöisestä tuoteajattelustaan tunnettu Snellman toteutti edellä mainitut suuntaukset huomioivan etikettiuudistuksen tuorelihatuotteilleen. Perinteisen pelkästään pakkauksen yläpuolella olevan etiketin lisäksi otettiin käyttöön rasian alapuoleinen etiketti, joka taipuu myös ylös rasian sivulle. Tällä tavoin saadaan tuotteelle uusi ilme ja kaksinkertaiseksi kasvanut etikettipinta mahdollistaa samalla laajemman informaation välittämisen kuluttajille. Etiketti kertoo kaiken oleellisen tuotteen sisällöstä, ravintoarvoista ja käytöstä peittämättä pakkauksen sisällä olevan tuotteen näkyvyyttä.

Informa on vastannut Snellmanin tekemän etikettiuudistuksen tarjoamiin haasteisiin ja toimittanut Snellmanin neljään tuotantolinjaan uudet etiketöintilaitteet. ”Laitemäärän huomattavasta lisäyksestä huolimatta tuotantolinjojen läpimenokyky on ilahduttavasti pysynyt entisellään. Laitteet ovat osoittautuneet helppokäyttöisiksi ja luotettaviksi. Olemme tyytyväisiä Informaan yhteistyökumppanina.”, toteaa Snellmanin tuotantojohtaja Roland Snellman.

Muut uutiset

Lexit Group on Skandinavian johtava merkintä- ja tiedonkeruualan yritys. Nyt toiminta laajenee myös Suomeen.
Voitto kotiin – esittelyssä uusi Markem-Imajen eTouch-S

Uuden 9750 cij-mustesuihkumerkintälaitteen suunnittelussa Markem-Imaje on erityisesti ottanut huomioon kokonaiskustannus- ja elinkaariajattelun. Se on suunniteltu käytettäväksi kaikkein haastavimmissa tuotantoympäristöissä. Sitä voidaan käyttää merkintään kuumissa, kylmissä, kosteissa tai kuivissa ympäristöissä. Laitteen nopeudensäätöjärjestelmä takaa laadukkaan tulostusjäljen ja merkinnän kaikissa tuotanto-olosuhteissa. Kotelo on ruostumattomasta teräksestä valmistettu ja IP-luokka on 56/66. 
Vahamerkintä on ympäristöystävällinen merkintäteknologia. Nyt Markem-Imaje tuo markkinoille kyseistä merkintäteknologiaa hyödyntävän uuden 5940G-mallin. Laite käyttää heti kosketuskuivaa Touch Dry®-vahamustetta. Näitä liuotinvapaita, käyttäjä- ja ympäristöystävällisiä laitteita voi hankkia ainoastaan Informalta.

Mikäli et päässyt joulukuussa webinaariin, voit nyt katsoa sen tästä linkistä
https://www.nicelabel.com/nicelabel-10-release-webinar?uid=00066
Laitteet nopealla toimitusajalla omasta varastostamme